<< Takaisin Metsästysuutisten etusivulle
Hirvet eivät osaa käyttää yli- ja alikulkuja |
|
Kategoria: Luonto
Lähettäjä:-Veikko- |
Lähetetty: 27.1.2010
Lähde: Helsingin Sanomat |
Hirvien metsille aiheuttamien vahinkojen määrä on kasvanut Lounais-Suomessa. Metsätaloustarkastajat tekivät viime vuonna yhteensä 101 hirvivahinkoarviota. Niiden perusteella metsänomistajille maksetaan tänä vuonna korvauksia 305 000 euroa. Viimevuotinen korvaussumma oli vain 74 000 euroa.
Varsinais-Suomessa pahimmat vahingot keskittyivät viime vuonna Salon seudulle, missä korvaussumma nousee 106 000 euroon. Syyksi ongelmien kasautumiseen tietyille alueille pidetään uutta moottoritietä, joka on varustettu riista-aidoilla, jotka ovat katkaisseet hirvieläinten totutut reitit. Eläimet on yritetty saada käyttämään niille tarkoitettuja ylikulkusiltoja sekä laaksopaikkojen yli kulkevien siltojen alle jätettyjä alikulkuja. Hirvet eivät ole kuitenkaan uusiin reitteihin viehättyneet.
– Kestää ilmeisesti aikansa ennen kuin ne oppivat käyttämään niitä. Pienellä alueella on nyt tehty havaintoja suurista hirvimääristä, Virtanen sanoo.
Esimerkiksi Turku-Helsinki -moottoritie on varustettu lähes kokonaan riista-aidalla. Ensiksi valmistuneilla osuuksilla on tosin yhä aukkopaikkoja.
Valtio korvaa yksityisille metsänomistajille hirvieläinten aiheuttamia tuhoja, jotka ovat enintään kolme vuotta vanhoja. Jo puolen hehtaarin tuhoala voi riittää korvauksen saamiseen, jos pahoin vaurioituneita taimia on runsaasti.
Varsinais-Suomessa kaadettiin viime vuonna 1995 hirveä, joista 1045 oli vasoja. Metsästäjien ilmoitusten mukaan jäävä hirvikanta oli 2793 yksilöä, mikä on noin kolme prosenttia edellisvuotta vähemmän.
- Helsingin Sanomat
Lähde: Helsingin Sanomat
|
| Hakusanat: Hirvi, alikulku, ylikulku |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä metsästysuutisesta! >>
Onko sinulla jokin metsästykseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin metsästykseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen metsästysuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Metsastys.comin metsästysuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.metsastys.com/rss.xml

Poliisi varoittaa karhusta |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Sambou |
Lähetetty: 27.8.2010
Lähde: Uusi Suomi |
Poliisi varoittaa Joutsenon Pellisenrannan alueella liikkuvasta karhusta.Kyseessä on Erauspentu ja sitä koskeva havainto tehtiin aamuseitsemän jälkeen.
Karhu oli kulkenut tuolloin Imatran Korvenkylän suuntaan. Poliisi pyrkii karkottamaan karh...

|
| Hakusanat: Varoitus, Karhu, Poliisi, SRVA |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kahdeksan karhua kaadettu |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 24.8.2010
Lähde: Yle Lappi |
Tämän syksyn karhujahdissa on saatu saaliiksi jo kahdeksan karhua. Lapin riistanhopitopiirin mukaan karhun kiintiöpyynnissä on saatu saaliiksi seitsemän urosta ja yksi naaraskarhu, joka kaadettiin Pelkosenniemellä.
Itäisellä poronhoitoalue...

|
| Hakusanat: Kaatolupa, karhu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Merimetsojen jahti alkaa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Vikke |
Lähetetty: 19.8.2010
Lähde: YLE |
Sorsajahti käynnistyy perjantaina ja samalla alkaa myös rauhoitettujen merimetsojen luvanvarainen metsästys. Ampumislupia on myönnetty Manner-Suomeen nyt ensimmäisen kerran.
Merimetsoja saa ampua Lounais-Suomessa kuudella alueella Merikarvia...

|
| Hakusanat: Merimetso |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Metsäkanalinnuilla hyvä kesä |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Vikke |
Lähetetty: 19.8.2010
Lähde: YLE |
Metsäkanalintukannat ovat menestyneet tänä vuonna hyvin. Kesä on ollut poikastuotannon kannalta suotuisa, vaikka alkukesä näytti huonolta. Myös marjoja on ollut ravinnoksi riittävästi, vaikka kuivuus on verottanut marjasatoa.
Pohjois-Sav...

|
| Hakusanat: Metsäkanalinnut |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|