<< Takaisin Metsästysuutisten etusivulle
Sudet lahtasivat peuralauman |
|
Kategoria: Luonto
Lähettäjä:¤Kännikala¤ |
Lähetetty: 29.1.2010
Lähde: Iltasanomat |
Uusikaupunkilainen Katja Niemi kohtasi kolkon näyn, kun hän viime sunnuntaina liikkui mökkimaisemissa Uudenkaupungin saaristossa.
Sudet olivat ottaneet hengiltä seitsemän peuraa.
- Näky oli aika karmea. Peurojen kurkussa oli reikä, ja parhaat palat oli syöty. Merikotkat söivät jäljelle jääneitä ruhoja, Katja Niemi kertoo.
Susia ei ole aiemmin liikkunut noin kaukana saaristossa, lähes kymmenen kilometrin päässä mantereelta.
- Olen koko ikäni ollut näillä saarilla, enkä ole koskaan nähnyt tällaista. Mantereella susia on liikkunut, mutta saarissa niitä ei tiettävästi ole nähty.
Sudet ovat päässeet saareen jäätä pitkin. Sen sijaan peurat ovat voineet tulla vaikka uimalla. Peurat ovat hyviä uimareita, ja ne saattavat uida pitkiäkin matkoja.
- Näillä saarilla on vahva peurakanta. Ihmiset ruokkivat niitä koko talven.
Tarkkaa tietoa ei ole siitä, kuinka monta sutta on ollut peurojen kimpussa. Niitä lienee ollut enemmän kuin yksi.
- Yhden peuran ruhon vieressä oli kahdet suden jäljet, Niemi kertoo.
Kamppailu elämästä ja kuolemasta on ollut jäljistä päätellen armotonta.
- Jälkiä peuran ja suden taistelusta on 100 - 150 metrin matkalta. Pitkin matkaa on taisteltu, Niemi kertoo.
-Iltasanomat
 - Kurkussa oli reikä ja parhaat palat oli syöty, kertoo Katja Niemi, joka isänsä kanssa löysi susien lahtaaman peuralauman.
Lähde: Iltasanomat
|
| Hakusanat: peura, susi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä metsästysuutisesta! >>
Onko sinulla jokin metsästykseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin metsästykseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen metsästysuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Metsastys.comin metsästysuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.metsastys.com/rss.xml

Poliisi varoittaa karhusta |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Sambou |
Lähetetty: 27.8.2010
Lähde: Uusi Suomi |
Poliisi varoittaa Joutsenon Pellisenrannan alueella liikkuvasta karhusta.Kyseessä on Erauspentu ja sitä koskeva havainto tehtiin aamuseitsemän jälkeen.
Karhu oli kulkenut tuolloin Imatran Korvenkylän suuntaan. Poliisi pyrkii karkottamaan karh...

|
| Hakusanat: Varoitus, Karhu, Poliisi, SRVA |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kahdeksan karhua kaadettu |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 24.8.2010
Lähde: Yle Lappi |
Tämän syksyn karhujahdissa on saatu saaliiksi jo kahdeksan karhua. Lapin riistanhopitopiirin mukaan karhun kiintiöpyynnissä on saatu saaliiksi seitsemän urosta ja yksi naaraskarhu, joka kaadettiin Pelkosenniemellä.
Itäisellä poronhoitoalue...

|
| Hakusanat: Kaatolupa, karhu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Merimetsojen jahti alkaa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Vikke |
Lähetetty: 19.8.2010
Lähde: YLE |
Sorsajahti käynnistyy perjantaina ja samalla alkaa myös rauhoitettujen merimetsojen luvanvarainen metsästys. Ampumislupia on myönnetty Manner-Suomeen nyt ensimmäisen kerran.
Merimetsoja saa ampua Lounais-Suomessa kuudella alueella Merikarvia...

|
| Hakusanat: Merimetso |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Metsäkanalinnuilla hyvä kesä |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Vikke |
Lähetetty: 19.8.2010
Lähde: YLE |
Metsäkanalintukannat ovat menestyneet tänä vuonna hyvin. Kesä on ollut poikastuotannon kannalta suotuisa, vaikka alkukesä näytti huonolta. Myös marjoja on ollut ravinnoksi riittävästi, vaikka kuivuus on verottanut marjasatoa.
Pohjois-Sav...

|
| Hakusanat: Metsäkanalinnut |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|