<< Takaisin Metsästysuutisten etusivulle
Metsälintujen metsästystä rajoitetaan |
|
Kategoria: Metsästys Itä-Suomi
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 18.6.2010
Lähde: YLE Savo |
Metsähanhen ja metsäkanalintujen metsästysaikoja rajoitetaan Pohjois-Savossa ensi syksynä. Rajoituksilla halutaan vahvistaa lintukantoja.
Metsähanhen metsästysaikaa on lyhennetty koko riistanhoitopiirin alueella siten, että metsästys alkaa vasta 10. päivä syyskuuta. Normaalisti metsähanhen metsästys alkaa 20. elokuuta.
Metsäkanalintujen metsästys alkaa normaaliin tapaansa 10. syyskuuta. Metson metsästysaikaa on lyhennetty kuukaudella eli metsästys päättyy jo 30. syyskuuta. Teeriä ja pyitä saa metsästää 15. lokakuuta saakka. Riekko rauhoitetaan koko maakunnan alueella.
Pesintä onnistui viime kesänä heikosti
Viime kesän riistakolmiolaskentojen perusteella metsäkanalintujen pesintä ei onnistunut hyvin. Suurin syy oli kylmä ja sateinen kesä. Tilanne oli huonoin riekon osalta, jonka vuoksi riekko rauhoitettiin kokonaan. Metson, teeren ja pyyn kannat sen sijaan kestävät varovaista metsästystä.
Riistanhoitopiiri kehottaa laskemaan tämän kesän riistakolmiot heinä-elokuun vaihteessa. Metsystysseurojen toivotaan rajoittavan tarvittaessa itse kanalintujen pyyntiä rauhoituksin tai saaliskiintiöin.
Riistakolmiolaskennoissa kolmihenkinen ryhmä kirjaa metsäkanalintuhavainnot 60 metrin kaistalta 12 kilometrin pituiselta alueelta. Pohjois-Savossa lasketaan vuosittain noin 50 kolmiota.
-YLE Savo
 Kuva: YLE / Esko Kitula
Lähde: YLE Savo
|
| Hakusanat: metsäkanalintu, metsästys, rajoitus |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä metsästysuutisesta! >>
Onko sinulla jokin metsästykseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin metsästykseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen metsästysuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Metsastys.comin metsästysuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.metsastys.com/rss.xml

Susipuhelin avataan lauantaina |
|
Kategoria: Luonto
Lähettäjä:Toimitus |
Lähetetty: 29.8.2012
Lähde: MTV3.fi |
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos avaa susipuhelimen lauantaina. Metsästäjät voivat tiedustella palvelusta, onko pannoitettu susi liikkunut hiljattain jahtialueella.
Tarkoituksena on vähentää riskiä, että sudet hyökkäisivät metsäs...

|
| Hakusanat: |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Koira on sorsastajan paras kaveri |
|
Kategoria: Koirat
Lähettäjä:Toimitus |
Lähetetty: 23.8.2012
Lähde: Keskisuomalainen |
Tuhannet suuntaavat tällä viikolla sorsametsälle myös Keski-Suomessa. Sorsastuskausi alkoi maanantaina puoliltapäivin.
Tärkeimpiä saalislintuja ovat sinisorsa, tavi, telkkä ja haapana. Ylivoimaisesti tärkein näistä on sinisorsa. Viime v...

|
| Hakusanat: |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|