<< Takaisin Metsästysuutisten etusivulle
Karhu tappoi 70 lammasta Savukoskella |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 11.8.2010
Lähde: Yle Uutiset / Matti Torvinen |
Karhu on tappanut 70 lammasta Lapissa Savukoskella. Savukosken Nousulla sijaitsevan porotilan lampaista suurin osa oli siitosuuhia ja loput karitsoja. Omistaja uskoo karhuja olleen useampia.
Karhu vieraili viimeisen kerran Jari Puskan ja Eeva-Maria Maijalan tilalla viime yön ja aamun aikana. Tarha jossa lampaat olivat on noin kilometrin päässä lähimmästä talosta. Talonväen saavuttua paikalle oli karhu jo kadonnut metsään.
Tapetut lampaat ovat neljässä eri laiduntarhassa Nousun kylän läheisyydessä. Lampaiden omistaja Eeva-Maria Maijala uskoo, että karhuja on useampia, sillä laidunpaikkojen eroa on jopa kymmenen kilometriä.
- Joka laitumella lampaat ovat nyt paniikissa. Jatkamme niiden etsimistä huomenna, Maijala kertoo.
 Karhun raatelema lammas on ikävä näky. ( Eeva-Maria Maijala )
Tilan lammaskarja on tuhottu
Lampuri Eeva-Maria Maijala uskoo, että karhut palaavat lampaiden luokse. Niinpä tilalla on aloitettu lampaiden kokoaminen. Karhun vuoksi lampaat ovat kuitenkin kaikonneet metsään, joten jäljelle jääneiden 130 lampaan etsintä on hyvin vaivalloista.
- Kyllä tämä meidän perheelle on vakava isku. Me olemme nyt menettäneet keskeisen osan siitosuuhista, Maijala surkuttelee.
Savukoskella ja yleensäkin Itä-Lapissa siitosuuhien korvaaminen on Maijalan mukaan hyvin vaikeaa. Uusien hankinta vie paljon aikaa ja rahaa. Kuka ne korvaa, hän pohtii.
Puskan tilalla oli kaikkiaan 200 lammasta. Lampailla täydennetään tehokkaasti porotilan taloutta.
Maijalan mukaan Savukosken alueella on viime vuosina havaittu erittäin paljon karhuja. Esimerkiksi itärajan suunnalla Kuoskun ja Nousun kylien alueella on vajaa kymmenen karhua.
Yle Uutiset / Matti Torvinen

Eeva-Maria Maijala ja karhun raatelema lammas. Kuva: Yle
Lähde: Yle Uutiset / Matti Torvinen
|
| Hakusanat: Karhu, lammas |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä metsästysuutisesta! >>
Onko sinulla jokin metsästykseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin metsästykseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen metsästysuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Metsastys.comin metsästysuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.metsastys.com/rss.xml

Kettu ampui takaisin? |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Pinki |
Lähetetty: 14.1.2011
Lähde: Iltasanomien nettisivut |
Valkovenäläinen metsästäjä sai maistaa omaa lääkettään, kun hän oli menossa lopettamaan ampumaansa haavoittunutta kettua, uutisoi Moscow Times.
Metsästäjän aikomus oli ilmeisestikin luoteja säästääkseen lopettaa kettu lyömällä tÃ...

|
| Hakusanat: Kettu, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Metsästäjiä ennätyspaljon Lapissa |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Vikke |
Lähetetty: 8.1.2011
Lähde: YLE Lappi |
Metsästys on ennätyksellisen suosittua Lapissa. Lapin riistanhoitopiirin mukaan Lapissa oli viime vuonna enemmän metsästäjiä kuin koskaan.
Lapissa oli viime vuonna 35 606 metsästäjää, mikä on yli 800 enemmän kuin edellisvuonna. MetsästÃ...

|
| Hakusanat: Metsästys, Lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Sudet tappoivat koiran kärsämänkylässä! |
|
Kategoria: Metsästys Oulun lääni
Lähettäjä:Pauli Kajula |
Lähetetty: 8.12.2010
Lähde: Pauli Kajula. Kyseisellä koiralla kyseisenä päivänä metsästänyt. |
Sudet tappoivat keskellä päivää Suomen Itsenäisyyspäivänä 6.12.2010 siikalatvan kunnassa kärsämänkylässä temmesjoen varressa jämtlanninpystykorva uroksen.
Koira oli tapahtuma hetkellä hirven perässä ja mahdollisesti haukkui hirveÃ...

|
| Hakusanat: Koira,koira,susi,tappoi,raateli,kärsämänkylä,koiran |
Onko uutisessa korjattavaa? |
YLE TV1 2011 alkava tv-sarja etsii säätarinoita |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Markku Sipi |
Lähetetty: 17.11.2010
Lähde: YLE, Pasila 17.11.2010 (yleinen tiedote) |
Etsimme TV1:llä 2011 alkavaan Tunne sää -sarjaan säätarinoita.
Onko jokin säätila lähellä sydäntäsi? Entä liittyykö tiettyyn säätilaan mieleenpainuneita muistoja, kokemuksia, tarinoita? Kerro meille omasi.
Lisätietoa ohjelmasta...

|
| Hakusanat: sää, metsästys, sade, pakkanen, jää, talvi, kesä, helle, usva, sumu, seura, hirvi, peura, teeri, pyydys, koira |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Viisi karhua jäi kaatamatta |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 3.11.2010
Lähde: Lapin Kansa |
Karhujen kiintiömetsästys päättyi poronhoitoalueella sunnuntaina. Viisi karhua jäi kaatamatta, läntisestä kiintiöstä kolme ja itäisestä kaksi. Lapin riistanhoitopiirin riistanhoidonneuvoja Urpo Kainulainen pitää tulosta hyvänä.
– ...

|
| Hakusanat: karhunmetsästys, lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Aselain muutos |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä: |
Lähetetty: 31.10.2010
Lähde: Iltalehti |
Kiistelty aselakiuudistus hyväksytään eduskunnassa hallintovaliokunnan esittämässä muodossa. Eduskunta löi lain sisällön lukkoon keskiviikkona.
Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi teki useita pykälämuutosesityksiä, jotka kaikki kaatuiv...

|
| Hakusanat: rinnakkaislupa, käsiase, ikäraja |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Majavien hävitys alkaa Lappeenrannassa |
|
Kategoria: Riistanhoito
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 25.10.2010
Lähde: YLE Etelä-Karjala |
Lappeenrannan Skinnarilan majavat ja niiden rakentama pato hävitetään lähiviikkoina. Majavat päätettiin hävittää niiden aiheuttamien vahinkojen takia.
Alueen omistava Senaatti-kiinteistöt saa apua paikallisilta metsästäjiltä. Majavat ...

|
| Hakusanat: majava, hävitys, lappeenranta |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|