<< Takaisin Metsästysuutisten etusivulle
Valtioneuvosto hyväksyi aikaisemman hirvenpyynnin Pohjois-Lappiin |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 18.8.2010
Lähde: Lapin Kansa |
Hirvenmetsästys alkaa Lapin pohjoisimmissa kunnissa jo syyskuun alussa. Valtioneuvosto hyväksyi keskiviikkona kokeilun, jonka mukaan Enontekiöllä, Inarissa, Muoniossa ja Utsjoella voidaan metsästää hirviä syyskuun 1. päivästä syyskuun 20. päivään saakka, ja jatkaa metsästystä lokakuun 1. päivästä marraskuun loppuun.
Muualla maassa hirvenmetsästys alkaa perinteiseen tapaan syyskuun viimeisenä lauantaina eli tänä vuonna 25. syyskuuta ja päättyy vuoden lopussa.
Hirven pyynnin aikaistamista perustellaan muun muassa sillä, että kaikkein poghjoisimmassa Lapissa taklvi voi tulla iakaisin mikä vaikeutata pyyntiä. Hirvenpyynti saattaa lisäksi häiritä samalla alueella tehtäviä poroerotuksia. jotka käynnistyvät lokakuussa.
Myös Ruotsissa ja Norjassa kaikkein pohjoisimmilla alueilla hirvenpyynti alkaa syyskuun ensimmäisinä päivinä.
Neljän pohjoisimman kunnan pinta-ala on kymmenesosa Suomesta. Hirvikanta on kuitenkin harva erityisesti tunturialueella. Viime vuonna näiden kuntien alueella kaadettiin 400 hirveä ja Lapin riistanhoitopiirin alueelta yhteensä 11 400 hirveä. Koko maan hirvisaalis oli 62 000 hirveä. Tiheimmillään hirvikanta on Oulun riistanhoitopiirin alueella sekä Lapin eteläosissa.
Hirvenpyynissä tulee välillä puolentoista viikon tauko. Tähän aikajaksoon ajoittuu yleensä hirven kiima.
Aikaistetun hirvenpyynnin mahdollisia vaikutuksia hirvikantaan seurataan kokeilualueella tunnistemerkin avulla, joka kiinnitetään pyydetyn hirven korvaan kaadon yhteydessä. Metsästäjän pitää toimittaa hirven pää tunnistemerkkeineen alueen riistanhoitoyhdistykselle seitsemän päivän kuluessa.
Riistanhoitoyhdistys irrottaa tunnistemerkin sekä yhden hampaan kustakin hirvestä ja toimittaa ne riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle analysoitaviksi. Kokeilualueella kaadetusta hirvestä tallennetaan kaatopaikka ja -aika, paino, sukupuoli sekä mahdollisten sarvipiikkien lukumäärä.
Kokeilualueelta kertyvien kokemusten ja seurantatiedon perusteella hirvenpyynnin ajankohtaa on tarkoitus arvioida lähivuosina laadittavan hirvitalousstrategian yhteydessä.
Lähde: Lapin Kansa
|
| Hakusanat: hirvenpyynti, lappi, aikaistettu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä metsästysuutisesta! >>
Onko sinulla jokin metsästykseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin metsästykseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen metsästysuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Metsastys.comin metsästysuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.metsastys.com/rss.xml

Kettu ampui takaisin? |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Pinki |
Lähetetty: 14.1.2011
Lähde: Iltasanomien nettisivut |
Valkovenäläinen metsästäjä sai maistaa omaa lääkettään, kun hän oli menossa lopettamaan ampumaansa haavoittunutta kettua, uutisoi Moscow Times.
Metsästäjän aikomus oli ilmeisestikin luoteja säästääkseen lopettaa kettu lyömällä tÃ...

|
| Hakusanat: Kettu, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Metsästäjiä ennätyspaljon Lapissa |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Vikke |
Lähetetty: 8.1.2011
Lähde: YLE Lappi |
Metsästys on ennätyksellisen suosittua Lapissa. Lapin riistanhoitopiirin mukaan Lapissa oli viime vuonna enemmän metsästäjiä kuin koskaan.
Lapissa oli viime vuonna 35 606 metsästäjää, mikä on yli 800 enemmän kuin edellisvuonna. MetsästÃ...

|
| Hakusanat: Metsästys, Lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Sudet tappoivat koiran kärsämänkylässä! |
|
Kategoria: Metsästys Oulun lääni
Lähettäjä:Pauli Kajula |
Lähetetty: 8.12.2010
Lähde: Pauli Kajula. Kyseisellä koiralla kyseisenä päivänä metsästänyt. |
Sudet tappoivat keskellä päivää Suomen Itsenäisyyspäivänä 6.12.2010 siikalatvan kunnassa kärsämänkylässä temmesjoen varressa jämtlanninpystykorva uroksen.
Koira oli tapahtuma hetkellä hirven perässä ja mahdollisesti haukkui hirveÃ...

|
| Hakusanat: Koira,koira,susi,tappoi,raateli,kärsämänkylä,koiran |
Onko uutisessa korjattavaa? |
YLE TV1 2011 alkava tv-sarja etsii säätarinoita |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Markku Sipi |
Lähetetty: 17.11.2010
Lähde: YLE, Pasila 17.11.2010 (yleinen tiedote) |
Etsimme TV1:llä 2011 alkavaan Tunne sää -sarjaan säätarinoita.
Onko jokin säätila lähellä sydäntäsi? Entä liittyykö tiettyyn säätilaan mieleenpainuneita muistoja, kokemuksia, tarinoita? Kerro meille omasi.
Lisätietoa ohjelmasta...

|
| Hakusanat: sää, metsästys, sade, pakkanen, jää, talvi, kesä, helle, usva, sumu, seura, hirvi, peura, teeri, pyydys, koira |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Viisi karhua jäi kaatamatta |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 3.11.2010
Lähde: Lapin Kansa |
Karhujen kiintiömetsästys päättyi poronhoitoalueella sunnuntaina. Viisi karhua jäi kaatamatta, läntisestä kiintiöstä kolme ja itäisestä kaksi. Lapin riistanhoitopiirin riistanhoidonneuvoja Urpo Kainulainen pitää tulosta hyvänä.
– ...

|
| Hakusanat: karhunmetsästys, lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Aselain muutos |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä: |
Lähetetty: 31.10.2010
Lähde: Iltalehti |
Kiistelty aselakiuudistus hyväksytään eduskunnassa hallintovaliokunnan esittämässä muodossa. Eduskunta löi lain sisällön lukkoon keskiviikkona.
Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi teki useita pykälämuutosesityksiä, jotka kaikki kaatuiv...

|
| Hakusanat: rinnakkaislupa, käsiase, ikäraja |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Majavien hävitys alkaa Lappeenrannassa |
|
Kategoria: Riistanhoito
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 25.10.2010
Lähde: YLE Etelä-Karjala |
Lappeenrannan Skinnarilan majavat ja niiden rakentama pato hävitetään lähiviikkoina. Majavat päätettiin hävittää niiden aiheuttamien vahinkojen takia.
Alueen omistava Senaatti-kiinteistöt saa apua paikallisilta metsästäjiltä. Majavat ...

|
| Hakusanat: majava, hävitys, lappeenranta |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|