<< Takaisin Metsästysuutisten etusivulle
Yliperän hirvenmetsästäjät riemuissaan hyvästä lihasta |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 19.9.2010
Lähde: YLE Lappi / Suvi Kivelä |
Enontekiön, Muonion, Inarin ja Utsjoen riistanhoitoyhdistyksistä kerrotaan, että metsästäjät ovat tyytyväisiä aikaistettuun hirvenpyyntiin, jonka ansiosta liha on tänä vuonna maukkaampaa kuin koskaan aikaisemmin.
Inarilainen metsästäjä Voitto Jauhiainen Inarin Angelin Erästä sanoo, että tänä vuonna myös uroshirven liha on syömäkelpoista.
- Tuo uroshirvikin mikä me kaadettiin, niin kyllä pintaa on. Liha on mureaa ja rasvaista, ihan toisenlaista kuin millainen rykimäajan jälkeen uroshirvi yleensä on. Ne on vähän sellaisia luisia ja sitkeitä silloin.
Jauhiainen toivoo, että toistaiseksi voimassaolevana annettu metsästysasetus ei jää pelkäksi kokeiluksi.
Aikaistaminen vähentänyt myös turvallisuusriskejä
- Hirvet ovat hyväkuntoisia, ja niitä on yllättävän helppo saada. Ja sehän tässä on tosi hyvä, että lintumiehet ja hirvimiehet eivät ole nyt samaan aikaan metsässä. Nyt on maalinnun metsästäjilläkin rauha metsästää.
Pyyntiaikaa liki kuukaudella aikaistanut metsästysasetuksen muutos on hirvenmetsästäjien mukaan vähentänyt myös turvallisuusriskejä, joita on liittynyt kaamosajan metsästykseen.
Pientä päänvaivaa lämpimistä keleistä
Pientä päänvaivaa metsästäjille ovat kuitenkin aiheuttaneet lämpimät kelit.
- Käsittely pitää tapahtua siinä saman tien, kun harvalla on mitään kylmähuonetta käytössä. Kun teurastus tapahtuu ulkona, lihat on saatava pian pakkaseen.
Hirvenmetsästäjät ovat sopeutuneet Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) vaatimaan näytteidenottoon, joka alkuun närkästytti joitakin hirvimiehiä.
- Kyllähän se aluksi huvitti, mutta ei se nyt loppujen lopuksi ole iso vaiva. Kun se hirven pää irrotetaan paloittelun yhteydessä, niin saman tien sen joku käy heittämässä sellaiselle henkilölle, joka näitä näytepäitä ottaa vastaan. Ainakin Inarin riistanhoitoyhdistys on hoitanut tämän asian hyvin, näytteenottajia on paljon.
30 prosenttia kaadettu
Enontekiöllä, Inarissa, Utsjoella ja Muoniossa on kaadettu tähän mennessä yhteensä noin 30 prosenttia kiintiöstä. Kuntien hirvilupakiintiö on yhteensä 487.
Yliperän neljässä kunnassa hirven kiimarauhoitus alkaa ensi tiistaina ja myös pian alkavat porotyöt rauhoittavat hirvenmetsästykseltä.
Hirvenmetsästys jatkuu jälleen 11. lokakuuta ja päättyy lokakuun lopussa, kuukautta aikaisemmin kuin muualla maassa.
YLE Lappi / Suvi Kivelä
 Hirvenmetsästys alkoi pohjoisimmissa kunnissa jo syyskuun alussa, viikkoja aikaisemmin kuin aikaisimpina vuosina.
Kuva: Hans-Mikael Holmgren / YLE
Lähde: YLE Lappi / Suvi Kivelä
|
| Hakusanat: hirvenmetsästys, lappi, aikaistettu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä metsästysuutisesta! >>
Onko sinulla jokin metsästykseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin metsästykseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen metsästysuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Metsastys.comin metsästysuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.metsastys.com/rss.xml

Kettu ampui takaisin? |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Pinki |
Lähetetty: 14.1.2011
Lähde: Iltasanomien nettisivut |
Valkovenäläinen metsästäjä sai maistaa omaa lääkettään, kun hän oli menossa lopettamaan ampumaansa haavoittunutta kettua, uutisoi Moscow Times.
Metsästäjän aikomus oli ilmeisestikin luoteja säästääkseen lopettaa kettu lyömällä tÃ...

|
| Hakusanat: Kettu, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Metsästäjiä ennätyspaljon Lapissa |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Vikke |
Lähetetty: 8.1.2011
Lähde: YLE Lappi |
Metsästys on ennätyksellisen suosittua Lapissa. Lapin riistanhoitopiirin mukaan Lapissa oli viime vuonna enemmän metsästäjiä kuin koskaan.
Lapissa oli viime vuonna 35 606 metsästäjää, mikä on yli 800 enemmän kuin edellisvuonna. MetsästÃ...

|
| Hakusanat: Metsästys, Lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Sudet tappoivat koiran kärsämänkylässä! |
|
Kategoria: Metsästys Oulun lääni
Lähettäjä:Pauli Kajula |
Lähetetty: 8.12.2010
Lähde: Pauli Kajula. Kyseisellä koiralla kyseisenä päivänä metsästänyt. |
Sudet tappoivat keskellä päivää Suomen Itsenäisyyspäivänä 6.12.2010 siikalatvan kunnassa kärsämänkylässä temmesjoen varressa jämtlanninpystykorva uroksen.
Koira oli tapahtuma hetkellä hirven perässä ja mahdollisesti haukkui hirveÃ...

|
| Hakusanat: Koira,koira,susi,tappoi,raateli,kärsämänkylä,koiran |
Onko uutisessa korjattavaa? |
YLE TV1 2011 alkava tv-sarja etsii säätarinoita |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Markku Sipi |
Lähetetty: 17.11.2010
Lähde: YLE, Pasila 17.11.2010 (yleinen tiedote) |
Etsimme TV1:llä 2011 alkavaan Tunne sää -sarjaan säätarinoita.
Onko jokin säätila lähellä sydäntäsi? Entä liittyykö tiettyyn säätilaan mieleenpainuneita muistoja, kokemuksia, tarinoita? Kerro meille omasi.
Lisätietoa ohjelmasta...

|
| Hakusanat: sää, metsästys, sade, pakkanen, jää, talvi, kesä, helle, usva, sumu, seura, hirvi, peura, teeri, pyydys, koira |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Viisi karhua jäi kaatamatta |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 3.11.2010
Lähde: Lapin Kansa |
Karhujen kiintiömetsästys päättyi poronhoitoalueella sunnuntaina. Viisi karhua jäi kaatamatta, läntisestä kiintiöstä kolme ja itäisestä kaksi. Lapin riistanhoitopiirin riistanhoidonneuvoja Urpo Kainulainen pitää tulosta hyvänä.
– ...

|
| Hakusanat: karhunmetsästys, lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Aselain muutos |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä: |
Lähetetty: 31.10.2010
Lähde: Iltalehti |
Kiistelty aselakiuudistus hyväksytään eduskunnassa hallintovaliokunnan esittämässä muodossa. Eduskunta löi lain sisällön lukkoon keskiviikkona.
Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi teki useita pykälämuutosesityksiä, jotka kaikki kaatuiv...

|
| Hakusanat: rinnakkaislupa, käsiase, ikäraja |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Majavien hävitys alkaa Lappeenrannassa |
|
Kategoria: Riistanhoito
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 25.10.2010
Lähde: YLE Etelä-Karjala |
Lappeenrannan Skinnarilan majavat ja niiden rakentama pato hävitetään lähiviikkoina. Majavat päätettiin hävittää niiden aiheuttamien vahinkojen takia.
Alueen omistava Senaatti-kiinteistöt saa apua paikallisilta metsästäjiltä. Majavat ...

|
| Hakusanat: majava, hävitys, lappeenranta |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|