<< Takaisin Metsästysuutisten etusivulle
Saariston lintukanta kasvanut minkkipyynnin ansiosta |
|
Kategoria: Riistanhoito
Lähettäjä:Remington870 |
Lähetetty: 3.8.2009
Lähde: Maaseuduntulevaisuus |
Minkkien tehopyynti on kasvattanut nopeasti ulkosaariston lintukantoja.
Metsähallitus on yhteistyössä paikallisten metsästäjien kanssa tehopyytänyt minkkejä Saaristomeren kansallispuiston alueella sekä sen yhteistoiminta-alueella Kemiönsaaren Vänön eteläisessä saaristossa syksystä 2006 alkaen. Tavoitteena on ollut perustaa minkeistä vapaa alue ja suojella pesiviä saaristolintukantoja.
Minkkien pyynnin tulokset ovat olleet rohkaisevia. Vajaassa kolmessa vuodessa alueelta, joka kattaa noin 60 ulkosaariston puutonta luotoa, on pyydetty 75 minkkiä. Pyynti on ajoittunut syksyyn ja kevääseen.
Alueen linnusto laskettiin vuonna 2006 ennen minkinpyynnin aloittamista ja uudestaan tänä keväänä sekä kesänä.
Esimerkiksi pesivien kahlaajien parimäärä on kasvanut yli 50 prosentilla noin 45 parista lähes 90 pariin. Myös lapin- ja kalatiirojen parimäärä on lisääntynyt yli puolella 145 parista noin 260 pariin.
Erityisen huikea kannankasvu on ollut pilkkasiivellä, jonka parimäärä on kasvanut kahdesta yhdeksään paria ja tukkasotkalla yhdestä 14 pariin.
Pyyntiä myös yksityisten mailla
”Minkin pyynnin vaikutukset lintukantoihin ovat olleet näin merkittäviä, koska alue on ollut riittävän laaja ja pyynti tehokasta”, kertoo Metsähallituksen erikoissuunnittelija Mikael Nordström.
Nordström kiittelee yksityisiä maanomistajia, jotka ovat antaneet luvat minkinpyyntiin omille mailleen. ”Tämä on edesauttanut pyyntiä ja lintukantojen elpymistä.”
Metsähallitus on tehopyytänyt minkkejä jo 1990-luvulta lähtien Länsi-Turunmaan ulkosaaristossa Nauvossa ja Korppoossa. Laajat alueet Saaristomeren eteläreunalla ovat nykyään minkeistä vapaita alueita.
Muutokset lintukannoissa ovat näillä alueilla olleet samankaltaisia kuin Vänön ulkosaaristossa. Tulokset osoittavat, että minkin hävittäminen tietyiltä alueilta saaristossa on mahdollista, ja että jotkin lintukannat reagoivat siihen nopeasti.
Lähde: Maaseuduntulevaisuus
|
| Hakusanat: Minkki, Saaristo |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä metsästysuutisesta! >>
Onko sinulla jokin metsästykseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin metsästykseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen metsästysuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Metsastys.comin metsästysuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.metsastys.com/rss.xml

Kettu ampui takaisin? |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Pinki |
Lähetetty: 14.1.2011
Lähde: Iltasanomien nettisivut |
Valkovenäläinen metsästäjä sai maistaa omaa lääkettään, kun hän oli menossa lopettamaan ampumaansa haavoittunutta kettua, uutisoi Moscow Times.
Metsästäjän aikomus oli ilmeisestikin luoteja säästääkseen lopettaa kettu lyömällä t...

|
| Hakusanat: Kettu, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Metsästäjiä ennätyspaljon Lapissa |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Vikke |
Lähetetty: 8.1.2011
Lähde: YLE Lappi |
Metsästys on ennätyksellisen suosittua Lapissa. Lapin riistanhoitopiirin mukaan Lapissa oli viime vuonna enemmän metsästäjiä kuin koskaan.
Lapissa oli viime vuonna 35 606 metsästäjää, mikä on yli 800 enemmän kuin edellisvuonna. Metsäst...

|
| Hakusanat: Metsästys, Lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Sudet tappoivat koiran kärsämänkylässä! |
|
Kategoria: Metsästys Oulun lääni
Lähettäjä:Pauli Kajula |
Lähetetty: 8.12.2010
Lähde: Pauli Kajula. Kyseisellä koiralla kyseisenä päivänä metsästänyt. |
Sudet tappoivat keskellä päivää Suomen Itsenäisyyspäivänä 6.12.2010 siikalatvan kunnassa kärsämänkylässä temmesjoen varressa jämtlanninpystykorva uroksen.
Koira oli tapahtuma hetkellä hirven perässä ja mahdollisesti haukkui hirve...

|
| Hakusanat: Koira,koira,susi,tappoi,raateli,kärsämänkylä,koiran |
Onko uutisessa korjattavaa? |
YLE TV1 2011 alkava tv-sarja etsii säätarinoita |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Markku Sipi |
Lähetetty: 17.11.2010
Lähde: YLE, Pasila 17.11.2010 (yleinen tiedote) |
Etsimme TV1:llä 2011 alkavaan Tunne sää -sarjaan säätarinoita.
Onko jokin säätila lähellä sydäntäsi? Entä liittyykö tiettyyn säätilaan mieleenpainuneita muistoja, kokemuksia, tarinoita? Kerro meille omasi.
Lisätietoa ohjelmasta...

|
| Hakusanat: sää, metsästys, sade, pakkanen, jää, talvi, kesä, helle, usva, sumu, seura, hirvi, peura, teeri, pyydys, koira |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Viisi karhua jäi kaatamatta |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 3.11.2010
Lähde: Lapin Kansa |
Karhujen kiintiömetsästys päättyi poronhoitoalueella sunnuntaina. Viisi karhua jäi kaatamatta, läntisestä kiintiöstä kolme ja itäisestä kaksi. Lapin riistanhoitopiirin riistanhoidonneuvoja Urpo Kainulainen pitää tulosta hyvänä.
– ...

|
| Hakusanat: karhunmetsästys, lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Aselain muutos |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä: |
Lähetetty: 31.10.2010
Lähde: Iltalehti |
Kiistelty aselakiuudistus hyväksytään eduskunnassa hallintovaliokunnan esittämässä muodossa. Eduskunta löi lain sisällön lukkoon keskiviikkona.
Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi teki useita pykälämuutosesityksiä, jotka kaikki kaatuiv...

|
| Hakusanat: rinnakkaislupa, käsiase, ikäraja |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Majavien hävitys alkaa Lappeenrannassa |
|
Kategoria: Riistanhoito
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 25.10.2010
Lähde: YLE Etelä-Karjala |
Lappeenrannan Skinnarilan majavat ja niiden rakentama pato hävitetään lähiviikkoina. Majavat päätettiin hävittää niiden aiheuttamien vahinkojen takia.
Alueen omistava Senaatti-kiinteistöt saa apua paikallisilta metsästäjiltä. Majavat ...

|
| Hakusanat: majava, hävitys, lappeenranta |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|