<< Takaisin Metsästysuutisten etusivulle
Käsiaseiden saatavuutta rajoitetaan |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 30.6.2009
Lähde: Sisäasiainministeriö |
Käsiaseiden (pistoolien, pienoispistoolien, revolvereiden ja pienoisrevolvereiden) saatavuutta rajoitetaan. Käsiaseeseen voisi jatkossa saada luvan vain 20 vuotta täyttänyt henkilö, joka on harrastanut aktiivisesti ammuntaa vähintään kaksi vuotta ampumaseuran jäsenenä. Hallitus päätti tänään torstaina 25.6. ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisen sisällöstä. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle 26.6.
Ampuma-aselakia esitetään muutettavaksi siten, että käsiaseeseen lupaa hakevan on jatkossa esitettävä ampumaseuran ampuma-asekouluttajan antama todistus harrastuksestaan. Aselakiin ehdotetaan lisättäväksi ampuma-asekouluttajia koskevat säännökset. Kouluttajan tulee olla 20 vuotta täyttänyt, ampuma-aseen hallussapitoon oikeutetun luvan haltija, ampumaseuran jäsen tai sen palveluksessa sekä tulevan Poliisihallituksen määrittämät vaatimukset täyttävän koulutuksen suorittanut.
Ensimmäisen käsiaseen hallussapitolupa ehdotetaan myönnettäväksi aina määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi. Jos henkilö hankkii uusia käsiaseita tämän määräajan kuluessa, kaikkien käsiaseiden hallussapitolupien voimassaoloaika päättyy ensimmäisen määräajan umpeutuessa.
Ensimmäisen määräaikaisen luvan jälkeen luvan haltija voisi saada käsiaseelleen toistaiseksi voimassa olevan hallussapitoluvan. Luvan haltijan on kuitenkin viiden vuoden välein toimitettava lupaviranomaiselle ampuma-asekouluttajan antama todistus ampumaurheilun tai -harrastuksen aktiivisesta harrastamisesta, riistanhoitoyhdistyksen antama todistus loukku- tai luolapyynnin aktiivisesta harjoittamisesta taikka luotettava selvitys ampuma-aseen käytöstä näytökseen, kuvaukseen tai muuhun esitykseen.
Metsästysaseeseen voisi jatkossa saada hankkimisluvan vasta, kun on täyttänyt 18 vuotta. Huoltajien suostumuksella voisi 15 vuotta täyttänyt henkilö saada rinnakkaisluvan haulikkoon, yhdistelmäaseeseen, kivääriin tai pienoiskivääriin metsästystä taikka ampumaurheilua ja -harrastusta varten. Huoltajalle voitaisiin puolestaan antaa lupa ampuma-aseen hankkimiseen ja hallussapitoon, jos alle 18-vuotias lapsi harrastaa metsästystä tai ammuntaa. Lupa olisi voimassa siihen saakka, kunnes rinnakkaisluvanhaltija täyttää 19 vuotta.
Henkilön soveltuvuus arvioidaan entistä tarkemmin
Lääkärille ja muulle terveydenhuollon ammattihenkilölle ehdotetaan oikeutta tehdä poliisille ilmoitus henkilöstä, joka saattaa olla sopimaton pitämään hallussaan ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia. Tämän ilmoituksen perusteella poliisi voisi harkintansa mukaan pyytää luvanhaltijalta tai luvan hakijalta lisäselvityksiä aseluvan edellytysten tarkistamista varten.
Poliisilakiin ehdotetaan lisättäväksi poliisin mahdollisuus saada luvan hakijana ja -haltijana olevasta henkilöstä tietoja henkilön soveltuvuuden arviointia varten. Poliisi voisi saada soveltuvuuden arviointia varten mm. tietoja asevelvollisen palveluksesta ja palveluskelpoisuudesta. Henkilön suostumuksella poliisi voisi saada myös henkilöä koskevia terveystietoja. Jos luvanhakija ei poliisin pyynnöstä anna suostumusta terveystietojen saamiseen, poliisi voisi aloittaa aselupaa koskevan peruutusmenettelyn.
Aselakiin ehdotetaan lisättäväksi soveltuvuustestiä koskeva uusi säännös. Hankkimisluvan hakija olisi velvollinen suorittamaan lupaviranomaisen järjestämän hänen henkilökohtaista sopivuuttaan aseen hallussapitoon selvittävän tietokoneperusteisen soveltuvuustestin. Testin perusteella kenenkään hakemusta ei hylätä, vaan poliisi käyttää tuloksia arvioidessaan tarvitaanko henkilön soveltuvuudesta ampuma-aseen haltijaksi lisäselvityksiä.
Ampuma-aselain muutosehdotukset esitetään tulevaksi voimaan aikaisintaan 1.3.2010.
Valtioneuvoston lausuma
Valtioneuvosto hyväksyi ampuma-aselain muutosesityksen käsittelyn yhteydessä lausuman, jossa se toteaa, että ampuma-aselainsäädännön uudistamisen II vaiheessa selvitetään seuraavia kansallisia ampuma-aselainsäädännön uudistamistarpeita, jotka tulevat mahdollisiksi mm. uuden aserekisterin käyttöönoton myötä:
– selvitetään mahdollisuudet kieltää sellaisia yksittäisiä puoliautomaattisten käsiaseiden tai isokaliiperisten revolvereiden malleja, jotka eivät sovellu ampumaurheilukäyttöön
– voimassaolevien vanhojen aselupien uudelleentarkastelu
– aseiden säilytystä koskevan lainsäädännön uudistamistarpeet
– ampumaratojen perustamista ja ylläpitoa koskevan lainsäädännön uudistaminen sekä niihin liittyvät turvallisuutta ja muita seikkoja koskevien ehtojen uudistaminen
– jousiaseita ja tehokkaita ilma-aseita koskevien säännösten uudistaminen.
Lisäksi II vaiheessa otetaan huomioon muut lainsäädännön uudistamistarpeet esimerkiksi kaasusumuttimia koskevien säännösten osalta.
Sisäasiainministeriö valmistelee tarvittavat lainsäädäntöehdotukset siten, että eduskunta saa ne käsiteltäväkseen syysistuntokauden 2010 alussa.
Lähde: Sisäasiainministeriö
|
| Hakusanat: Käsiaseet,lupa |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä metsästysuutisesta! >>
Onko sinulla jokin metsästykseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin metsästykseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen metsästysuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Metsastys.comin metsästysuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.metsastys.com/rss.xml

Kettu ampui takaisin? |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Pinki |
Lähetetty: 14.1.2011
Lähde: Iltasanomien nettisivut |
Valkovenäläinen metsästäjä sai maistaa omaa lääkettään, kun hän oli menossa lopettamaan ampumaansa haavoittunutta kettua, uutisoi Moscow Times.
Metsästäjän aikomus oli ilmeisestikin luoteja säästääkseen lopettaa kettu lyömällä tÃ...

|
| Hakusanat: Kettu, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Metsästäjiä ennätyspaljon Lapissa |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Vikke |
Lähetetty: 8.1.2011
Lähde: YLE Lappi |
Metsästys on ennätyksellisen suosittua Lapissa. Lapin riistanhoitopiirin mukaan Lapissa oli viime vuonna enemmän metsästäjiä kuin koskaan.
Lapissa oli viime vuonna 35 606 metsästäjää, mikä on yli 800 enemmän kuin edellisvuonna. MetsästÃ...

|
| Hakusanat: Metsästys, Lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Sudet tappoivat koiran kärsämänkylässä! |
|
Kategoria: Metsästys Oulun lääni
Lähettäjä:Pauli Kajula |
Lähetetty: 8.12.2010
Lähde: Pauli Kajula. Kyseisellä koiralla kyseisenä päivänä metsästänyt. |
Sudet tappoivat keskellä päivää Suomen Itsenäisyyspäivänä 6.12.2010 siikalatvan kunnassa kärsämänkylässä temmesjoen varressa jämtlanninpystykorva uroksen.
Koira oli tapahtuma hetkellä hirven perässä ja mahdollisesti haukkui hirveÃ...

|
| Hakusanat: Koira,koira,susi,tappoi,raateli,kärsämänkylä,koiran |
Onko uutisessa korjattavaa? |
YLE TV1 2011 alkava tv-sarja etsii säätarinoita |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Markku Sipi |
Lähetetty: 17.11.2010
Lähde: YLE, Pasila 17.11.2010 (yleinen tiedote) |
Etsimme TV1:llä 2011 alkavaan Tunne sää -sarjaan säätarinoita.
Onko jokin säätila lähellä sydäntäsi? Entä liittyykö tiettyyn säätilaan mieleenpainuneita muistoja, kokemuksia, tarinoita? Kerro meille omasi.
Lisätietoa ohjelmasta...

|
| Hakusanat: sää, metsästys, sade, pakkanen, jää, talvi, kesä, helle, usva, sumu, seura, hirvi, peura, teeri, pyydys, koira |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Viisi karhua jäi kaatamatta |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 3.11.2010
Lähde: Lapin Kansa |
Karhujen kiintiömetsästys päättyi poronhoitoalueella sunnuntaina. Viisi karhua jäi kaatamatta, läntisestä kiintiöstä kolme ja itäisestä kaksi. Lapin riistanhoitopiirin riistanhoidonneuvoja Urpo Kainulainen pitää tulosta hyvänä.
– ...

|
| Hakusanat: karhunmetsästys, lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Aselain muutos |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä: |
Lähetetty: 31.10.2010
Lähde: Iltalehti |
Kiistelty aselakiuudistus hyväksytään eduskunnassa hallintovaliokunnan esittämässä muodossa. Eduskunta löi lain sisällön lukkoon keskiviikkona.
Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi teki useita pykälämuutosesityksiä, jotka kaikki kaatuiv...

|
| Hakusanat: rinnakkaislupa, käsiase, ikäraja |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Majavien hävitys alkaa Lappeenrannassa |
|
Kategoria: Riistanhoito
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 25.10.2010
Lähde: YLE Etelä-Karjala |
Lappeenrannan Skinnarilan majavat ja niiden rakentama pato hävitetään lähiviikkoina. Majavat päätettiin hävittää niiden aiheuttamien vahinkojen takia.
Alueen omistava Senaatti-kiinteistöt saa apua paikallisilta metsästäjiltä. Majavat ...

|
| Hakusanat: majava, hävitys, lappeenranta |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|