<< Takaisin Metsästysuutisten etusivulle
Merimetsokannan rajoittaminen alkanee ensi vuonna |
|
Kategoria: Riistanhoito
Lähettäjä:Harri |
Lähetetty: 7.10.2009
Lähde: Yle.fi |
Merimetsoa saatetaan ryhtyä metsästämään Uudellamaalla ensi kesänä. Rauhoitetun merimetson ampumiseen ei ole aiemmin Suomessa myönnetty lupia, vaikka hallitusohjelma sallii kannan rajoittamisen ongelma-alueilla.
Ruotsinpyhtään saaristo on yksi niistä Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueista, missä merimetsot viihtyvät. Nopeasti lisääntyvä merimetso aiheuttaa kalastajille mittavia vahinkoja esimerkiksi Raaseporissa, Hangossa, Pernajassa ja Ruotsinpyhtäällä.
Ruotsinpyhtääläinen kalastusyrittäjä Ben Henrikson kertoo, että vielä kolme vuotta sitten merimetsoja oli vain muutama pari, mutta tänä vuonna kanta on kasvanut rähähdysmäisesti.
Ne repii välillä noita verkkoja ja ottaa kaloja niistä ja mä uskon, että ne syö valtavasti kuhaa ja kuhan poikasia, Henriksson kuvailee merimetson aiheuttamia ongelmia.
Toiveena lupa kannan rajoittamiseen
Merimetsoista voi aiheutua kalastajille vuosittain tuhansien eurojen vahingot. Siksi niiden kantaa haluttaisiin rajoittaa metsästämällä tai munia puhkomalla.
Etelä-Suomen Merikalastajain Liiton toiminnanjohtaja Teemu Tastin mukaan hallitusohjelmassa on maininta siitä, että merimetsokantaa voidaan rajoittaa ongelma-alueilla, mutta toistaiseksi hallitusohjelmaa ei ole tältä osin toteutettu.
Sen sijaan oikeudet on otettu omiin käsiin. Tänäkin vuonna Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan runsaasta kolmesta ja puolesta tuhannesta merimetson pesästä 350 on tuhottu luvattomasti.
Teemu Tastin mukaan tällainen hallitsematon ilkivalta vähenisi, jos merimetsojen aiheuttamien vahinkojen torjunta olisi ohjatusti sallittua.
Lupia rauhoitetun merimetson ampumiseen ei kuitenkaan ole tähän mennessä myönnetty. Toisaalta hakemuksiakaan ei ole kovin montaa tullut ja ne ovat olleet epämääräisiä. Ongelmana on ollut EU-direktiivin tulkinnanvaraisuus.
Suomen ympäristökeskuksen ylitarkastaja Timo Asantin mukaan kalastajan täytyy voida osoittaa viranomaiselle, että merimetso on aiheuttanut vakavaa vahinkoa.
- Tän vakavan vahingon osoittaminen on varmasti vähän vaikeata, Asanti myöntää.
Asantin mukaan tilanne on myös viranomaiselle hankala.
- Pitäisi määritellä mikä se vakava vahinko on, onko se, että yksi verkkopyydys on mennyt rikki, kun lintu on jäänyt siihen kiinni vai onko se viisi vai viisitoista, että tää on myöskin viranomaiselle hankala paikka päättää, mikä se vakava vahinko on, Asanti pohtii.
Lupia myönnetään jo ensi vuonna?
Vaikka ympäristöviranomaiset eivät vieläkään lämpene kannan rajoittamiselle, on todennäköistä silti, että jo ensi vuonna rauhoituspäätöksen poikkeamislupia heltiää.
Timo Asantin mukaan paineet viranomaisia kohtaan ovat kasvaneet niin suureksi, että jotain mahdollisesti tapahtuu jo ensi pesimäkaudella.
Kalatalouden neuvontajärjestötkin ovat huomanneet vihreän valon häämöttävän ja ovat jo alkaneet aktivoitua asian suhteen. Tarkoitus on kartoittaa kiinnostuneita ja auttaa myös paperitöissä, jotta hakemukset saadaan kuntoon.
Etelä-Suomen Merikalastajain Liiton toiminnanjohtaja Teemu Tastin mukaan hakemukset on tarkoitus saada lähetettyä talven aikana, jotta vahingontorjuntaan päästään jo tulevana kesänä.
Lähde: Yle.fi
|
| Hakusanat: merimetso,rajoittaminen,etelä-suomi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä metsästysuutisesta! >>
Onko sinulla jokin metsästykseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin metsästykseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen metsästysuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Metsastys.comin metsästysuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.metsastys.com/rss.xml

Kettu ampui takaisin? |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Pinki |
Lähetetty: 14.1.2011
Lähde: Iltasanomien nettisivut |
Valkovenäläinen metsästäjä sai maistaa omaa lääkettään, kun hän oli menossa lopettamaan ampumaansa haavoittunutta kettua, uutisoi Moscow Times.
Metsästäjän aikomus oli ilmeisestikin luoteja säästääkseen lopettaa kettu lyömällä tÃ...

|
| Hakusanat: Kettu, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Metsästäjiä ennätyspaljon Lapissa |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Vikke |
Lähetetty: 8.1.2011
Lähde: YLE Lappi |
Metsästys on ennätyksellisen suosittua Lapissa. Lapin riistanhoitopiirin mukaan Lapissa oli viime vuonna enemmän metsästäjiä kuin koskaan.
Lapissa oli viime vuonna 35 606 metsästäjää, mikä on yli 800 enemmän kuin edellisvuonna. MetsästÃ...

|
| Hakusanat: Metsästys, Lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Sudet tappoivat koiran kärsämänkylässä! |
|
Kategoria: Metsästys Oulun lääni
Lähettäjä:Pauli Kajula |
Lähetetty: 8.12.2010
Lähde: Pauli Kajula. Kyseisellä koiralla kyseisenä päivänä metsästänyt. |
Sudet tappoivat keskellä päivää Suomen Itsenäisyyspäivänä 6.12.2010 siikalatvan kunnassa kärsämänkylässä temmesjoen varressa jämtlanninpystykorva uroksen.
Koira oli tapahtuma hetkellä hirven perässä ja mahdollisesti haukkui hirveÃ...

|
| Hakusanat: Koira,koira,susi,tappoi,raateli,kärsämänkylä,koiran |
Onko uutisessa korjattavaa? |
YLE TV1 2011 alkava tv-sarja etsii säätarinoita |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Markku Sipi |
Lähetetty: 17.11.2010
Lähde: YLE, Pasila 17.11.2010 (yleinen tiedote) |
Etsimme TV1:llä 2011 alkavaan Tunne sää -sarjaan säätarinoita.
Onko jokin säätila lähellä sydäntäsi? Entä liittyykö tiettyyn säätilaan mieleenpainuneita muistoja, kokemuksia, tarinoita? Kerro meille omasi.
Lisätietoa ohjelmasta...

|
| Hakusanat: sää, metsästys, sade, pakkanen, jää, talvi, kesä, helle, usva, sumu, seura, hirvi, peura, teeri, pyydys, koira |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Viisi karhua jäi kaatamatta |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 3.11.2010
Lähde: Lapin Kansa |
Karhujen kiintiömetsästys päättyi poronhoitoalueella sunnuntaina. Viisi karhua jäi kaatamatta, läntisestä kiintiöstä kolme ja itäisestä kaksi. Lapin riistanhoitopiirin riistanhoidonneuvoja Urpo Kainulainen pitää tulosta hyvänä.
– ...

|
| Hakusanat: karhunmetsästys, lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Aselain muutos |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä: |
Lähetetty: 31.10.2010
Lähde: Iltalehti |
Kiistelty aselakiuudistus hyväksytään eduskunnassa hallintovaliokunnan esittämässä muodossa. Eduskunta löi lain sisällön lukkoon keskiviikkona.
Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi teki useita pykälämuutosesityksiä, jotka kaikki kaatuiv...

|
| Hakusanat: rinnakkaislupa, käsiase, ikäraja |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Majavien hävitys alkaa Lappeenrannassa |
|
Kategoria: Riistanhoito
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 25.10.2010
Lähde: YLE Etelä-Karjala |
Lappeenrannan Skinnarilan majavat ja niiden rakentama pato hävitetään lähiviikkoina. Majavat päätettiin hävittää niiden aiheuttamien vahinkojen takia.
Alueen omistava Senaatti-kiinteistöt saa apua paikallisilta metsästäjiltä. Majavat ...

|
| Hakusanat: majava, hävitys, lappeenranta |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|