<< Takaisin Metsästysuutisten etusivulle
Metsästysseurat jakavat oppia peruskouluille |
|
Kategoria: Seurat ja järjestöt
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 8.10.2009
Lähde: YLE Helsinki |
Uudenmaan metsästysseurojen ukkoutumista pyritään estämään koulujen toimintapäivillä. Metsästystietouden jakamisesta hyötyvät sekä ilmaista oppia saavat koulut että harrastuksestaan kertovat metsästäjät.
Koirat haukkuvat ja ilmakivääri tupsahtelee, kun Mäntsälän Lukon koululaiset tutustuvat metsästykseen. Metsästysaiheisen toimintapäivän takana on paikallinen Lukon metsästysseura. Tarkoituksena on tuoda harrastuksesta tietoa nuorille, sillä seurassa ei ole jäsenenä ainuttakaan alle 18-vuotiasta henkilöä, kertoo seuran jäsen Antti Nikkinen.
- Meillä on ukkoutuva porukka. Metsästys on hieno harrastus, ja siihen perustuen katsomme, että nuorisoon käytetty aika ei ole hukkaanheitettyä. Tämä on yksi keino saada jatkajia tälle harrastukselle, toteaa Nikkinen rastikoulutuksen lomassa.
Metsästysseura polkaisi koulutuspäivän pystyyn talkoovoimin. Apuna on Uudenmaan riistanhoitopiirin kokoama koulutuspaketti, josta löytyy valmista opetusmateriaalia monen rastin tarpeiksi. Esimerkiksi viime toukokuussa materiaali kiersi kouluja Uudenmaan metsästysseurojen käsissä jokaisena koulupäivänä, joten metsästysoppia saivat sadat koululaiset.
Koululle valmis paketti
Lukon koululaiset pääsivät maastossa tutustumaan luontoon ja metsästykseen viidellä rastilla. Tavallisimpien riistalajien ja metsästysmuotojen esittelyn lisäksi raapaistaan pintaa myös esimerkiksi riistanhoidosta ja jokamiehen oikeuksista.
Pöytä on katettu koulua varten valmiiksi, sillä metsästäjät hoitavat kaiken alusta loppuun. Lukon koulun opettaja ja rehtori Päivi Pöyry toteaa innoissaan, että osallistumista ei kahta kertaa mietitty, kun metsästäjiltä tarjous tuli.
- Joku järjestää jotain valmista, kutsuu meidät valmiille ja vielä päästään luontoon! Täällä on monenlaisia rasteja jotka on hyvin suunniteltu ja monen ihmisen voimin järjestetty. Ei tullut mieleenkään kieltäytyä.
Koulutus toteutetaan lasten ehdoilla.
- Rasteja olisi enemmänkin, mutta on tässäkin sulattelemista yhdelle päivälle. Ei pidä tuputtaa, toteaa Antti Nikkinen.
Oppi kelpaa lapsille
Lukon koulun oppilaat eivät metsäpäivästä protestoi. Rehtori Liisa Pöyry arvelee, että oppi menee jopa paremmin perille, kun puhujana on asiantuntija ja opetus tapahtuu "tapahtumapaikalla" maastossa.
Koululaiset Janne Sala ja Oona Nykopp kertovat molemmat saaneensa päivän aikana paljon tietoa eläimistä. Janne kertoo oppineensa muun muassa rusakosta ja metsäjäniksestä, Oona oravista ja hirvistä. Molempien suosikkirasti oli kuitenkin ilmakivääriammunta, jossa jokainen pääsi kokeilemaan taitojaan.
Yksi asia on varma: kyllä maastoretki kauniina syyspäivänä aina koululuokassa istumisen voittaa.
- Aivan varmasti, toteaa Janne Sala ja virnistää päälle.
YLE Helsinki/ Tero Ylioja

Lukon metsästysseuran puheenjohtaja Matti Kainulainen esittelee kanalintuja Kuva: YLE
Lähde: YLE Helsinki
|
| Hakusanat: Metsästysseura, ikääntyminen,nuoriso,koulu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä metsästysuutisesta! >>
Onko sinulla jokin metsästykseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin metsästykseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen metsästysuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Metsastys.comin metsästysuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.metsastys.com/rss.xml

Kettu ampui takaisin? |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Pinki |
Lähetetty: 14.1.2011
Lähde: Iltasanomien nettisivut |
Valkovenäläinen metsästäjä sai maistaa omaa lääkettään, kun hän oli menossa lopettamaan ampumaansa haavoittunutta kettua, uutisoi Moscow Times.
Metsästäjän aikomus oli ilmeisestikin luoteja säästääkseen lopettaa kettu lyömällä tÃ...

|
| Hakusanat: Kettu, |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Metsästäjiä ennätyspaljon Lapissa |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Vikke |
Lähetetty: 8.1.2011
Lähde: YLE Lappi |
Metsästys on ennätyksellisen suosittua Lapissa. Lapin riistanhoitopiirin mukaan Lapissa oli viime vuonna enemmän metsästäjiä kuin koskaan.
Lapissa oli viime vuonna 35 606 metsästäjää, mikä on yli 800 enemmän kuin edellisvuonna. MetsästÃ...

|
| Hakusanat: Metsästys, Lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Sudet tappoivat koiran kärsämänkylässä! |
|
Kategoria: Metsästys Oulun lääni
Lähettäjä:Pauli Kajula |
Lähetetty: 8.12.2010
Lähde: Pauli Kajula. Kyseisellä koiralla kyseisenä päivänä metsästänyt. |
Sudet tappoivat keskellä päivää Suomen Itsenäisyyspäivänä 6.12.2010 siikalatvan kunnassa kärsämänkylässä temmesjoen varressa jämtlanninpystykorva uroksen.
Koira oli tapahtuma hetkellä hirven perässä ja mahdollisesti haukkui hirveÃ...

|
| Hakusanat: Koira,koira,susi,tappoi,raateli,kärsämänkylä,koiran |
Onko uutisessa korjattavaa? |
YLE TV1 2011 alkava tv-sarja etsii säätarinoita |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä:Markku Sipi |
Lähetetty: 17.11.2010
Lähde: YLE, Pasila 17.11.2010 (yleinen tiedote) |
Etsimme TV1:llä 2011 alkavaan Tunne sää -sarjaan säätarinoita.
Onko jokin säätila lähellä sydäntäsi? Entä liittyykö tiettyyn säätilaan mieleenpainuneita muistoja, kokemuksia, tarinoita? Kerro meille omasi.
Lisätietoa ohjelmasta...

|
| Hakusanat: sää, metsästys, sade, pakkanen, jää, talvi, kesä, helle, usva, sumu, seura, hirvi, peura, teeri, pyydys, koira |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Viisi karhua jäi kaatamatta |
|
Kategoria: Metsästys Lappi
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 3.11.2010
Lähde: Lapin Kansa |
Karhujen kiintiömetsästys päättyi poronhoitoalueella sunnuntaina. Viisi karhua jäi kaatamatta, läntisestä kiintiöstä kolme ja itäisestä kaksi. Lapin riistanhoitopiirin riistanhoidonneuvoja Urpo Kainulainen pitää tulosta hyvänä.
– ...

|
| Hakusanat: karhunmetsästys, lappi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Aselain muutos |
|
Kategoria: Viranomaiset ja lait
Lähettäjä: |
Lähetetty: 31.10.2010
Lähde: Iltalehti |
Kiistelty aselakiuudistus hyväksytään eduskunnassa hallintovaliokunnan esittämässä muodossa. Eduskunta löi lain sisällön lukkoon keskiviikkona.
Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi teki useita pykälämuutosesityksiä, jotka kaikki kaatuiv...

|
| Hakusanat: rinnakkaislupa, käsiase, ikäraja |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Majavien hävitys alkaa Lappeenrannassa |
|
Kategoria: Riistanhoito
Lähettäjä:Qkkeli |
Lähetetty: 25.10.2010
Lähde: YLE Etelä-Karjala |
Lappeenrannan Skinnarilan majavat ja niiden rakentama pato hävitetään lähiviikkoina. Majavat päätettiin hävittää niiden aiheuttamien vahinkojen takia.
Alueen omistava Senaatti-kiinteistöt saa apua paikallisilta metsästäjiltä. Majavat ...

|
| Hakusanat: majava, hävitys, lappeenranta |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|