Kyllä, mukavaahan se on jälkeenpäin katsella tapahtumia. Itsellä on käytössä Contour HD kypäräkamera. Ostaessa mukana tuli pari erilaista kiinnikettä, josta varsinkin se pyöreämalli kävi hyvin haulikon ja kiväärin etutukkiin. Video on HD tason kuvaa, joten kuvan laatu on hyvinkin riittävä. Muutama miinus puoli mitä olen huomannut, Zoomia ei ole, olisi hyvä olla ainakin jonnekin viisinkertaiseen. Mutta kyllä tuollakin ihan ok kuvaa saa jo kyyhkynkokoisesta linnusta tuonne 35m-40m. Jos kuvattava on hiukan kauempana ja taustana esim. metsä on kohdetta vaikea havaita. Parasta kuvaa saa kun kohde on taivasta vasten (kun puhutaan linnuista). Tärähdysten sieto on hyvä video on tasaista myös laukausten kohdalla. Kamera tosin luistaa kiinnikkeessä hiukan mutta sen saa pysymää paikallaan esim. pienellä palalla roudarin teippiä. Myös kameran käyttö on nopeaa ja yksin kertaista käyttönäppäimet on isot ja niitä ei ole montaa. Akun kesto on ihan ok, olen saanut kuvattua jonkun 4-5h, kun kamera on jatkuvasti päällä. Kun vielä laittaa isoimman mahdollisen muistikortin ei siitäkään jää kiinni videon kesto. Valovoimaisuus ei ole ihan parasta laatua mutta se nyt on ymmärrettävää tämän mallin kameroissa, aamu-ja iltahämärässä saa vielä taivasta vasten kuvaa ja päivällä ei tietenkään mitään ongelmaa. Itse tilasin kameran
www.tsuumi.fi mutta tätä kameraa myy monet muutkin, joten tarvittaessa ei kun googlettamaan.
Tässä vielä pari linkkiä tuo räksävideo on kokonaan kuvattu Contour HD:llä ja Kyyhkyvideossa on pätkiä mitkä on kuvattu Contourilla.
http://www.videoita.fi/video.php?id=448http://www.videoita.fi/video.php?id=453Mielellään kuuntelisin itsekin muiden kokemuksia muista kameroista mitä on käytetty ja millä niitä on kiinnitelty aseisiin. Onko kukaan testannut esim. niitä aurinkolasi kameroita?