Kyllä minäkin sitä mieltä olen, jotta luonnon oma luonnollinen kulkukierto ei tätä katoa ole aiheuttanut, vaan ihminen vuosikymmenien saatossa, saamalla aikaan tuon kaikkien rakastaman kasvihuoneilmiön, joka näyttää Suomessa näkyvän aika vaihtelevana säänä (ainakin tänä kesänä) sekä nämä miehekkäät avohakkuut, joita aina silloin tällöin näkee. Esimerkiksi oman metsästysseuran alueella, missä se viimeinen vuosikymmen on metsästetty, on ollut selvästi nähtävissä, jotta talven tulo on siirtynyt joka vuosi hieman eteenpäin. Siinä missä vielä 6-7v sitten oli jo parhaimmillaan lunta maassa 10cm linnunmetsästyskauden lopussa, ei parin viime vuoden aikana ole lumesta ollut tietoakaan, saati sitten yli 10 asteen pakkasista. Viime vuonna ei ollut pakkasta yhtenäkään aamuna kun olimme kauden loppupuolella jahdissa.