Itärajan pinnassa on pieniä keskittymiä mutta lasketaanko se omaksi kannaksi koska toisella hetkellä se on Venäjällä ja toisella Suomessa mutta vaikuttaisi sille että kannassa olisi kehittymisen mahdollisuus. Toisaalta jos sika eksyy yhtään syvemmälle Suomen puolelle koitetaan se laittaa melko pian lihoiksi(tosin kyllähän niitä jo rajanpinnassakin toppuutellaan). Ajatusmalli menee jotakuinkin " jos mie en ehi niin naapuri sen lahtaa kuitenkin"

Ruotsin puolella taitaa ainakin lehtijuttujen perusteella olevan jo melko runsas sikakanta, joten jos olosuhteet saadaan otollisiksi (ruokinta talvella) niin varmasti näillekin selkosille olisi mahdollista saada pysyvämpää kantaa.
Tässäpä tuli asian ydin esille. Koska villisian metsästystä ei juuri kontrolloida esim. kaatolupien perusteella, niin kovinkaan kaksisia edellytyksiä sian leviämiselle suomeen ei ole. Ne vähät joista olen kuullut sisäsuomessa, ovat viimeistään lumien aikaan päätyneet jonkun onnellisen kattilaan.
Villisialla olisi uskoakseni suomessakin hyvät edellytykset elää, kun vain sikakannan annettaisiin kasvaa sellaiselle tasolle, että se kestäisi kohtuullisen verotuksen.